Hakuprosessi tähän mennessä on ollut äärettömän stressaava. Sitä kuvitteli aluksi, että kun on valittu yliopiston puolesta niin sitten ei tarvitse huolehtia mistään, kunhan vain saa hakupaperit ajoissa koordinaattorille.
Mutta.
Aloitetaan siitä, että siinä vaiheessa kun heräsin TOEFL-koetta (eli kansainvälinen englanninkoe, jossa testataan nimenomaan taitoa pärjätä opiskellessa englanniksi) varaamaan niin eiköhän kaikki Suomen kokeet olleet täynnä kaksi kuukautta eteenpäin. Koordinaattori oli kyllä maininnut, että varatkaa se mahdollisimman pian, mutta jotenkin tyhmänä ajattelin, että vain siksi että ne tulokset ehtii tulla ajoissa. Kielentaitoa ei myös mitenkään muuten kuin tuolla 240 dollarin arvoisella lappusella voinut todistaa.
Parin unettoman yön jälkeen totesin sitten, että pääsisin vielä Tukholmaan tekemään kokeen ajoissa. Niinpä siis yhtenä viikonloppuna laivailin Tukholmaan ja takaisin tekemään sen pirun kokeen.
TOEFL-stressin takia myös jotenkin en saanut aikaiseksi varattua esim. tarvittavaa lääkärinaikaa niin ajoissa että olisin YTHSlle päässyt (vaikka vähän epäilen että sillä kuukaudenkaan varoajalla en olisi saanut kaikkia tarvittavia aikoja). Yksityisellä sain siis rampata useaan otteeseen, koska Hokkaidon yliopisto vaatii ihan perustarkastuksen lisäksi keuhkoröntgenet ja labroja (?!).
No, sitten kun deadlinea edeltävänä päivänä lähdin hakemaan värikopiota passista niin eiköhän se keskustakampuksen ainoa värikopiokone ollut rikki. Teinpä siis päiväretken Kumpulan kampukselle, ja unohdin sinne myös sitten passini, jonka seuraavana päivänä käväisin hakemassa.
Loppujen lopuksi kuitenkin sain kaikki paperit ja liitteet ja lomakkeet ajoissa ja kunnossa palautettua, mutta helppoa tai vaivatonta se ei tosiankaan ollut.
Välillä kyllä teki mieli vaan luovuttaa ja sanoa, että pitäkää vaihtopaikkanne jos se näin vaikeaksi pitää tehdä, mutta veni, vidi, vici ja silleen. Ajatus siitä, että minulle tarjotaan vaihtopaikkaa, jonka sitten ihan omalla saamattomuudellani sössin oli ihan kestämätön, joten ei muu auttanut kuin tehdä kaikkensa.
Mitä tästä opin?
Luultavasti en mitään. Viime tingassa teen ihan kaiken bussiinlähdöstä esseiden palautuksiin, ja vaikka kuinka aina ajattelen että tällä kertaa oon ajoissa tän kanssa ihan oikeesti! niin eipä se vielä tähän mennessä ole mitään muuttanut.
Nyt sitten odottelua jonnekin huhtikuulle asti, jolloin saan varmistuksen siitä, että pääsenkö sinne. Stressata en enää jaksa, koska se on nyt pois mun käsistä.
