Pieniä voittoja ja suuria tunteita

Lähtöön on viisitoista yötä ja nyt se tais kai viimeinkin iskeä, että oon ihan oikeesti lähdössä Japaniin yhdeksitoista kuukaudeksi.

Koko ajatus jotenkin vetää ihan hiljaiseksi ja ahdistaa. 

En oikeastaan edes tiedä miksi, sillä kaikki asiat on noin suurinpiirtein hoidossa (viisumi puuttuu, mutta sen hankin heti ensi viikolla kunhan kotiudun pikapyrähdykseltä Lontooseen) ja ja ja.

Noin teoriassa tiedän, että vuodesta tulee varmasti mahtava ja ikimuistoinen eikä yhtään kaduta, mutta kun päässä pyörii vaan mitäjosmitäjosmitäjosMUTTAMITÄJOS?? niin on vaikea psyykata itsensä taas innokkaaksi.

Mitä jos ihan kaikki muut ihmiset siellä on ihan tyhmiä?

Mitä jos minä olen kaikkien muiden mielestä ihan tyhmä?

Mitä jos hajoan kaikkiin kursseihin?

Mitä jos sairastun tai loukkaannun?

Mitä jos kotona sattuu jotain?

Mitä jos lentokone tippuu keskelle Siperiaa?

Mitä jos tulee maanjäristys tai tsunami tai meteoriitti tai UFOjen maahanhyökkäys?

Mitä jos vaihdosta ei olekaan mitään hyötyä ja hukkaan vain koko vuoden?

Mitä jos en oikeasti pidäkään Japanista?

Mitä jos mun papereissa on jotain väärää ja ne pistää mut sinne Naritan salaisiin ulkomaalaistyrmiin?

Mitä jos tulee kauhea koti-ikävä jo ensimmäisen kuukauden jälkeen?

Mitä jos en pärjääkään ilman tuttua turvaverkkoa?

Mitä jos en vaan yksinkertaisesti selviä yhtään mistään?

Kai se on nyt vaan purtava hammasta, ja mentävä eteenpäin siinä uskossa, että tässä vaiheessa ahdistus ja epätoivo ja mitäjossittelu on vain ihan luonnollinen reaktio. Kaksikymmentäneljä vuotta olen tähänkin mennessä ihan kiitettävästi pärjännyt, ja miksi yksi mantereen vaihto sen mihinkään muuttaisi?

Sitäpaitsi, isi sanoi että aina saa tulla maitojunalla kotiin, jos siltä tuntuu.

Nih.

Ainakin yksi mitä jos on nyt raksittu pois listalta, sillä todistettavasti ymmärrän sekä puhun tositilanteessa japania ihan tarpeeksi hyvin selvitäkseni. Hokudaista tuli nimittäin porukka japanilaisia opiskelijoita käymään täällä Suomessa, ja pääsin tapaamaan heitä maanantaina. Ja puhuin japania, ja ymmärsin japania ja tulin ymmärretyksi.

Ja ne oli kaikki tosi mukavia ja innostuneita ja hehkutti Sapporoa ja Hokudaita niin paljon, että innostus ehti jo iskeä. 

Nyt hengitän sisään, ja ulos ja tyhjään pääni jollain laaduttomalla televisio-viihteellä ja kaikki on taas hyvin.

今からも頑張ります！

はじめまして ja niin edelleen

Tänä syksynä varmaan käytännössä näkee, oliko niistä japanintuntien jikoshoukai (vapaasti suomennettuna itse-esittely) harjoitteluista loppujen lopuksi mitään käytännön hyötyä. Eiköhän se vieläkin ulkoa mene, mutta jos tällä kertaa suomeksi. Siltä varalta että joku joko unohti kenen blogia on lukemassa, tai ei vaan ennestään mua tunne :D

Q: Siis kuka?
A: パウリーナです

Moi kaikki tutut ja tuntemattomat, olen Pauliina, ja kymmenen päivän kuluttua olen ilmeisesti virallisesti vanhapiika (=24 vee). Nyyh.

Tätä blogitekstiä kirjoittelen tällä hetkellä Espoossa, samaisessa talossa, jossa elämäni ensimmäiset 19 vuotta vietin. Lukion jälkeen kävin kääntymässä Tampereella englantilaisen filologian muka-pääaineopiskelijana, kunnes rakas opinahjoni viimein avasi Topelian ovet ja hyväksyi minut Itä-Aasian tutkijaksi.

Siis lähinnä japanin kieltä on nyt tullut tahkottua kolme vuotta, ja kandin tutkinto on sivuaineita vaille valmis. Tää vaihto on meille pakollinen osa maisteriohjelmaa, eli aika suuri osa meidän vuosikurssista suuntaa kohti Itä-Aasiaa tässä kuukauden sisällä.

Q: Miksi Japani?
A: En mä ihan oikeesti tiedä.

Lukiossa sain päähäni, että tahdon lukea jotain kivaa humanistista, joka liittyy kieliin ja kulttuureihin ja tähtäytyy itään päin. Opon kanssa sitten keksittiin Aasian- ja Tyynenmeren tutkimus eli nykyinen sivuaineeni, mutta tiettyjen mutkien takia päädyin kuitenkin hakemaan Itä-Aasian tutkimukseen, ja kun kolmannella yrityskerralla vihdoin jaksoin laittaa tarpeeksi energiaa Ninian Smartin tiiliskiven läpikahlaamiseen niin sisään myös pääsin.


Q: Lol siis joku ernu?
A: >:| Ei.

Olin hailakasti kiinnostunut animesta ja mangasta jo lukiossa, mutta oikeastaan vasta yliopisto-aikainen hurahdus J-poppiin sementoi mun kiinnostuksen Japaniin. Parhaan kaverini epäilyksistä huolimatta (kyllästyt tohon vuodessa) ja muun kaveripiirin epäinnokkuudesta (siis onks noi tyttöjä?) huolimatta J-popin kirakira sparkle landia on pitänyt mut otteessaan nyt jo nelisen vuotta, eikä loppua näy.

Ei edes hävetä. Öö, paljon. paitsi sillon kun flailaan kun 12-vee tytöt Justin Bieberin pahvikuvan edessä. Onneks en oo yksin tän kanssa :D J-poppia saan kiittää aika monesta asiasta aina viime kesän jenkkipyrähdyksestä super-kansainväliseen kaveriporukkaani, joten ei mikään huonompi fandom~

Q: Nandeyanen?
A: Sukiyanen~


Kansaibenit sikseen, vaihtovuosi Japanissa oli mulle aika must, ja valikoin loppujen lopuksi Hokkaidon yliopiston siksi, että sinne ei ollut niin kovaa tunkua kuin Tokio/Kioto -akselille, ja kaipasin jotakin muutakin kuin pelkkiä kieliopintoja. Hokkaido alueena tuntu myös kiehtovalta ja erilaiselta, eikä niin pohjoiseen varmaan helposti tulisi muuten lähdettyä ilman hyvää syytä.

Hustep (Hokkaido University Short-Term Exchange Program) vaikuttaa just mulle sopivalta humanisti-sekametelisopalta, ja kun kuitenkin japaniakin ehtii siinä sivussa opiskellessa niin jee :D Mitä enemmän Sapporosta (=kaupunki, jossa tulen asumaan) luen, sitä enemmän siitäkin paikkana kiinnostun.

Q: Niin mites ne matkavalmistelut?
A: >.>;;

No ei, on ne ihan suht hyvällä mallilla. Suurimmat jutut on kutakuinkin hoidossa, mutta pikkujutuissa riittää vielä tekemistä

Piakkoin pitäisi tulla Hokudaista vielä yksi tärkeä lappunen, jonka avulla saan sitten viisumin. Ja asunnostakin ois ihan kiva tietää, ja vastaanotosta ja siitä ja tästä ja tuosta, mutta luotan siihen että kyllä ne ajoissa osaa kertoa.

Koska kello on tätä  kirjoittaessa yli puolenyön on mun lähtöön siis tasan kuukausi. Toisaalta tuntuu kauhean pitkältä ajalta, ja toisaalta oon jo nyt ihan paniikissa etten millään ehdi tehdä/nähdä kaikkea/kaikkia. En halua ees ajatella tulevaa pakkausrumbaa x__X

Veriryhmääni en tiedä ja eiköhän tässä muuten tullut jaariteltua jo kaikki oleellinen, eli

よろしくね ja seuraavaan kertaan!