はじめまして ja niin edelleen

Tänä syksynä varmaan käytännössä näkee, oliko niistä japanintuntien jikoshoukai (vapaasti suomennettuna itse-esittely) harjoitteluista loppujen lopuksi mitään käytännön hyötyä. Eiköhän se vieläkin ulkoa mene, mutta jos tällä kertaa suomeksi. Siltä varalta että joku joko unohti kenen blogia on lukemassa, tai ei vaan ennestään mua tunne :D

Q: Siis kuka?
A: パウリーナです

Moi kaikki tutut ja tuntemattomat, olen Pauliina, ja kymmenen päivän kuluttua olen ilmeisesti virallisesti vanhapiika (=24 vee). Nyyh.

Tätä blogitekstiä kirjoittelen tällä hetkellä Espoossa, samaisessa talossa, jossa elämäni ensimmäiset 19 vuotta vietin. Lukion jälkeen kävin kääntymässä Tampereella englantilaisen filologian muka-pääaineopiskelijana, kunnes rakas opinahjoni viimein avasi Topelian ovet ja hyväksyi minut Itä-Aasian tutkijaksi.

Siis lähinnä japanin kieltä on nyt tullut tahkottua kolme vuotta, ja kandin tutkinto on sivuaineita vaille valmis. Tää vaihto on meille pakollinen osa maisteriohjelmaa, eli aika suuri osa meidän vuosikurssista suuntaa kohti Itä-Aasiaa tässä kuukauden sisällä.

Q: Miksi Japani?
A: En mä ihan oikeesti tiedä.

Lukiossa sain päähäni, että tahdon lukea jotain kivaa humanistista, joka liittyy kieliin ja kulttuureihin ja tähtäytyy itään päin. Opon kanssa sitten keksittiin Aasian- ja Tyynenmeren tutkimus eli nykyinen sivuaineeni, mutta tiettyjen mutkien takia päädyin kuitenkin hakemaan Itä-Aasian tutkimukseen, ja kun kolmannella yrityskerralla vihdoin jaksoin laittaa tarpeeksi energiaa Ninian Smartin tiiliskiven läpikahlaamiseen niin sisään myös pääsin.


Q: Lol siis joku ernu?
A: >:| Ei.

Olin hailakasti kiinnostunut animesta ja mangasta jo lukiossa, mutta oikeastaan vasta yliopisto-aikainen hurahdus J-poppiin sementoi mun kiinnostuksen Japaniin. Parhaan kaverini epäilyksistä huolimatta (kyllästyt tohon vuodessa) ja muun kaveripiirin epäinnokkuudesta (siis onks noi tyttöjä?) huolimatta J-popin kirakira sparkle landia on pitänyt mut otteessaan nyt jo nelisen vuotta, eikä loppua näy.

Ei edes hävetä. Öö, paljon. paitsi sillon kun flailaan kun 12-vee tytöt Justin Bieberin pahvikuvan edessä. Onneks en oo yksin tän kanssa :D J-poppia saan kiittää aika monesta asiasta aina viime kesän jenkkipyrähdyksestä super-kansainväliseen kaveriporukkaani, joten ei mikään huonompi fandom~

Q: Nandeyanen?
A: Sukiyanen~


Kansaibenit sikseen, vaihtovuosi Japanissa oli mulle aika must, ja valikoin loppujen lopuksi Hokkaidon yliopiston siksi, että sinne ei ollut niin kovaa tunkua kuin Tokio/Kioto -akselille, ja kaipasin jotakin muutakin kuin pelkkiä kieliopintoja. Hokkaido alueena tuntu myös kiehtovalta ja erilaiselta, eikä niin pohjoiseen varmaan helposti tulisi muuten lähdettyä ilman hyvää syytä.

Hustep (Hokkaido University Short-Term Exchange Program) vaikuttaa just mulle sopivalta humanisti-sekametelisopalta, ja kun kuitenkin japaniakin ehtii siinä sivussa opiskellessa niin jee :D Mitä enemmän Sapporosta (=kaupunki, jossa tulen asumaan) luen, sitä enemmän siitäkin paikkana kiinnostun.

Q: Niin mites ne matkavalmistelut?
A: >.>;;

No ei, on ne ihan suht hyvällä mallilla. Suurimmat jutut on kutakuinkin hoidossa, mutta pikkujutuissa riittää vielä tekemistä

Piakkoin pitäisi tulla Hokudaista vielä yksi tärkeä lappunen, jonka avulla saan sitten viisumin. Ja asunnostakin ois ihan kiva tietää, ja vastaanotosta ja siitä ja tästä ja tuosta, mutta luotan siihen että kyllä ne ajoissa osaa kertoa.

Koska kello on tätä  kirjoittaessa yli puolenyön on mun lähtöön siis tasan kuukausi. Toisaalta tuntuu kauhean pitkältä ajalta, ja toisaalta oon jo nyt ihan paniikissa etten millään ehdi tehdä/nähdä kaikkea/kaikkia. En halua ees ajatella tulevaa pakkausrumbaa x__X

Veriryhmääni en tiedä ja eiköhän tässä muuten tullut jaariteltua jo kaikki oleellinen, eli

よろしくね ja seuraavaan kertaan!